Friday 30 August 2013

26.8.2008


60º57,445´N 147º23,884´W

Cedar Bay


Lähdimme Jade Harborista hyvissä ajoin aamulla. Moottoroimme jäälohkareiden joukossa parisen tuntia kohti väljempiä vesiä. Vaikka valoa ei sumun takia juuri ollut, olivat turkoosit jäälohkareet uskomattoman kauniita. Ne näyttivät ikään kuin hehkuvan kaiken harmauden keskellä.
Seuraava ankkuripaikkamme eli Cedar Bay on saanut nimensä rannoilla kasvavista seetripuista. Emme ole nähneet seetrejä missään muualla Alaskassa, emmekä ole löytäneet selitystä sille, miksi niitä on erityisesti tämän lahden rannoilla. Oppaan mukaan Cedar Bay on Pohjois-Amerikan läntisin paikka, missä seetripuita tavataan.


Matkalla Cedar Bayhin näimme lahden suuaukolla ankkurissa kaikkiaan 18 kalastusalusta, jotka olivat odottelemassa viranomaisten lupaa jatkaa kalastusta. Lohia on runsaasti, mutta toistaiseksi emme ole nähneet Prince William Soundissa muita lohia kuin pink eli humpy. Pink on lohi-hierarkiassa pohjimmaisena lähes valkoisine lihoineen. Pekan mielestä se muistuttaa lähinnä säynästä, mutta on sentään maittavampi kuin hauki.


Ankkuroimme lahden reunaan pieneen poukamaan. Poukamaan laskevassa joessa oli mustakarhu kalassa. Se poistui kuitenkin paikalta meidän kolistellessamme ankkurin kanssa. Koska tuuli loisti edelleen poissaolollaan, ja aurinkokin oli tullut vaihteeksi esiin pilvien takaa, lähdimme jollalla tutkimaan lahtea ja sen lohijokia. Pohjukassa on pienten saarten suojaama sisälahti, josta on kartoitettu ainoastaan pari ankkuripaikkaa ja sisäänmenoväylä. Lahti on kaunis ja ankkuripaikat suojaisia. Tänne voisimme hyvinkin tulla ankkuriin, kun seuraavan kerran vietämme aikaa Prince William Soundissa.

No comments:

Post a Comment